Entinen Viestintäministeri Suvi Lindén tunnettiin ministeriaikanaan useista kommenteista laajakaistaliittymien puolesta, ja hän pyrkikin kaudellaan edistämään erityisesti syrjäseutujen laajakaistatilannetta. Ehkä juuri tuosta sinnikkäästä työstä johtuen Suvi Lindén on nyt kutsuttu Kansainvälisen televiestintäliiton erityislähettilääksi. Kyseistä liittoa kutsutaan englanniksi lyhenteellä ITU ja sen kotisivuihin voit tutustua täällä. Tähän entisellä ministerillä toki on aikaa – putosihan hän viime eduskuntavaaleissa kokonaan eduskunnasta.
Tavoitteena tässä erityislähettilään roolissa on edistää laajakaistakomission tavoitteita ja saada ylipäätään koko komissiota tunnetummaksi, unohtamatta suhteiden hoitoa erilaisten kansainvälisten laajakaistahankkeiden toteuttajiin tai verkostoitumista. Liikenne- ja viestintäministeriöstä kommentoidaan, että kyseinen tehtävä on tunnustus Lindénin työstä YK:n laajakaistakomissiossa. Hänet myös palkittiin New Yorkissa samaan asiaan liittyen kesäkuussa.
Positiiviset uutiset auttavat todennäköisesti suurta yleisöä unohtamaan Suvi Lindénin poliittisen uran kyseenalaiset tapahtumat, kun hän erosi vuonna 2002 kulttuuriministerin paikalta jaettuaan valtionapua golf-kentälle, jossa hänen oma perheensä oli osakkaana. Lindénin uudesta nimityksestä uutisoi esimerkiksi DigiToday.
